Kissa pöydälle, ja puhetta sateenkaaresta.

Ja ajetaan se kissa kaljuksi, koska se on hiljalleen muuttunut huopamöykyksi. Eläinlääkäri pyöritteli silmiään, kun nostin rastakaverin tutkimuspöydälle ja ilmoitti, että tässä hommassa menee kyllä aikaa. Rääpäle tarvitsee ehkä villatakin selvitäkseen kunnes uusi karva kasvaa. Voi Penttiä, joka unohti, miten peseydytään, kun joutui pitämään leikkauksen jälkeen suojapyjamaa päällään. Voi kaljurottaa. Nyt se on selvästi iloinen uudesta, ilmavasta kesäkuosistaan.

Sitten kisu lattialle ja nostetaan pöydälle tärkeämpi asia: Pride. Otin ensimmäistä kertaa osaa Helsinki Prideen, eli ihmisoikeustapahtumaan, johon osallistui yli satatuhatta muutakin. Osa vapautunein mielin ja riemuiten, osa oikeustaistelumielellä, osa muuten vain mukana tunnelmoiden ja osoittaen tukeaan vähemmistöjen oikeuksien ja näkyvyyden puolesta. En tiedä, mihin ryhmään itse kuuluin, halusin olla kai kaikkea ja tukea niitä, jotka tarvitsevat tukea, vaikken muuta tehnyt kuin kävelin mukana ja vilkutin vilkuttelijoille. Joku joutui näkemään vihaisia katseita, minä en.

Olin aika näkymätön siinä valtavassa joukossa, mikä herätti huomaamaan, että näkymättömyys tuo turvaa. Kun minua ei katsota, saan olla rauhassa. Entä jos haluaisin näkyä? Jos haluaisin olla sekä ihan rauhassa ja turvassa, mutta myös näkyä? Mies ja nainen käsikkäin saavat näkyä ja olla rauhassa. Kaksi naista ja varsinkin kaksi miestä käsi kädessä näkyvät edelleen katukuvassa (paikasta riippuen) monelle kuin huutomerkki,  eivätkä välttämättä saa olla rauhassa ja turvassa, eivät vieläkään, edes täällä Suomessa, monesta muusta maasta puhumattakaan. Jossakin heidät tapetaan.

Luin jonkun kommentoivan, että onnistunut ilta ulkona on sellainen, ettei tule turpaan.

Olen saanut kävellä rauhassa miehen kanssa käsikkäin, mutta saanko saman hiljaisen kunnioituksen ja tilan, jos pidänkin kädestä toista naista? Rakkauden tunne on tietenkin yhtä tärkeä, oli kädestä pitäjä mitä sukupuolta hyvänsä. 

Yhtenä päivänä vuodessa kaduilla oli valtava määrä vapautuneita, hymyileviä käsikkäin ja kaulakkain kulkijoita, ja ajattelin, että nämä samat ihmiset ovat täällä muinakin päivinä, ympäri vuoden, mutta hyvin monet eivät uskalla näyttää rakkauttaan avoimesti. Tai pukeutua kuten haluavat.

Ei Prideä tarvittaisi, jos kaikki saisivat yhtäläisin oikeuksin ja kunnioituksella olla itsejään ja rakastaa. Kukaan tuskin myöskään kaipaa ylenkatsovaa "suvaitsemista", vaan yksinkertaista tasa-arvoa. Ei se niin vaikeaa voi olla.

Osaisinpa kasvattaa lapsistani rakastavia, kaikkea erilaista ja samanlaista kunnioittavia. Niitä aikuisia, joille toisen onni on ilo eikä uhka. Vielä he eivät tiedä, että maailma on edelleen täynnä aikuisia, jotka pelkäävät kaikkea, mikä on erilaista kuin he itse, ja siksi tuomitsevat.

Ja Pentti sitten, poloinen Pentti Nieminen on naku, mutta yhtä rakas nakunakin.

Takut pois ja rakkautta!
Tiina ja Pentti-tyttö.