Jo joutui armas sekasorto ja ilo
Moro, täällä helteen haperruttama mutsiolento tökkii pikkutabletilla sanomaa kahvilan ilmastoidussa nurkassa! Sovitaanko, että tässä on ihana kuva vaikka minusta bikineissä aurinkorannalla ja kolibreja ja bambeja ympärillä (En osaa koodailla kuvia tällä lapsen pelilätyllä)?
Mikäs tilanne siellä kesälaitumella on?
Kummasukka meni vielä päiväkotiin hillumaan, Eikka ei katkonut jäseniään parkour-leirillä (vielä, kolme tuntia jäljellä) ja haluaa pörrätä pihalla jo ilman äitiä. Esiteinit ilmeisesti mieluummin jyrsivät ruohoa kuin keskeyttävät pöhinät käydäkseen kotona syömässä. Iltapalaa meneekin sitten kassillinen.
Niistä laitteista. Se modeemi ei toiminut, koska se ei ollut modeemi. Se oli perkele reititin. Tökittyäni vehjettä naurettavan kauan ja yritettyäni suomentaa television error-kryptiikkaa, älysin vihdoin ottaa kuvat koneista ja liitännöistä ja viedä ne sikiöikäisen operaattoripalvelijan eteen. Hän oli tottunut keski-ikäisiin täteihin ja kertoi minulle oikein ystävällisesti, että
Tämä modeemi ei toimi, koska tämä ei ole modeemi.
Vein reitittimen takaisin ja sain modeemin. Se toimi heti. Rakas kumppanini, Netflix, jutteli minulle taas ja pääsin hiukan lähemmäs tasapainoa, mitä nyt kahvissa tapettu läppäri oli kyettävä asiallisesti uusimaan. Se oli karmeaa, eli haasteellista, mutta tein sen, isänrakkauden monetaarisen muodon tuella. Kone ei ole vielä tullut, joten ei kannata juhlia ennen kuin näen, ettei postissa odota pesukone tai hemmetin reititin, vaan atk-kone.
Sitten sain ystävältä viestin, että yhteisen, minulle vähän kaukaisemman, kaverin syöpä on taas uusinut. Tuli kyynel ja häpeä. Tämä sinnikäs nainen oli juuri laittanut kauniin viestin, jossa kannusti olemaan rohkeasti se, mitä olen ja elämään täysillä:
Life is short and you jolly well need to get on with living in the way that's right for you.
Niin. Ei se oo niin justiinsa paljon minkään kanssa, kun meillä on tämä päivä ja kaikki tässä.
Lämpimästi,
Tiina
Mikäs tilanne siellä kesälaitumella on?
Kummasukka meni vielä päiväkotiin hillumaan, Eikka ei katkonut jäseniään parkour-leirillä (vielä, kolme tuntia jäljellä) ja haluaa pörrätä pihalla jo ilman äitiä. Esiteinit ilmeisesti mieluummin jyrsivät ruohoa kuin keskeyttävät pöhinät käydäkseen kotona syömässä. Iltapalaa meneekin sitten kassillinen.
Niistä laitteista. Se modeemi ei toiminut, koska se ei ollut modeemi. Se oli perkele reititin. Tökittyäni vehjettä naurettavan kauan ja yritettyäni suomentaa television error-kryptiikkaa, älysin vihdoin ottaa kuvat koneista ja liitännöistä ja viedä ne sikiöikäisen operaattoripalvelijan eteen. Hän oli tottunut keski-ikäisiin täteihin ja kertoi minulle oikein ystävällisesti, että
Tämä modeemi ei toimi, koska tämä ei ole modeemi.
Vein reitittimen takaisin ja sain modeemin. Se toimi heti. Rakas kumppanini, Netflix, jutteli minulle taas ja pääsin hiukan lähemmäs tasapainoa, mitä nyt kahvissa tapettu läppäri oli kyettävä asiallisesti uusimaan. Se oli karmeaa, eli haasteellista, mutta tein sen, isänrakkauden monetaarisen muodon tuella. Kone ei ole vielä tullut, joten ei kannata juhlia ennen kuin näen, ettei postissa odota pesukone tai hemmetin reititin, vaan atk-kone.
Sitten sain ystävältä viestin, että yhteisen, minulle vähän kaukaisemman, kaverin syöpä on taas uusinut. Tuli kyynel ja häpeä. Tämä sinnikäs nainen oli juuri laittanut kauniin viestin, jossa kannusti olemaan rohkeasti se, mitä olen ja elämään täysillä:
Life is short and you jolly well need to get on with living in the way that's right for you.
Niin. Ei se oo niin justiinsa paljon minkään kanssa, kun meillä on tämä päivä ja kaikki tässä.
Lämpimästi,
Tiina
Kommentit
Lähetä kommentti