Ja näin alan myös terveelliseksi huomenna

Elettyäni pari päivää paahtoleivällä ja satunnaisilla pöydältä napatuilla minitomaateilla sekä kuunneltuani kahvissa kelluvan ärtyvän suoleni tuskan korinaa, kävi mielessäni sellainen villi ajatus, että voisi olla aikuismaista syödä muutakin.  Aloin sitten hermona kiskoa omenaa ja survoa samalla sauvasekoittimella juotavaan muotoon kaikkea terveellistä, mitä kaapista sattui löytymään. Marjoja oli onneksi, joten en ihan vetänyt ravintopaniikkia. 

Nykytietämyksen mukaan suklaalevynkin pahuus kumoutuu, jos sen kanssa samaan aikaan syö marjoja ja ajattelee positiivisesti. 

Muistan vuoden takaa lääkärin tiukan äänensävyn, otsarypyn ja sanat: "Sinun iässäsi". Ne liittyivät siihen, että pitää liikkua enemmän, kun keho parkuu jäykkyyttään hengen hädässä. SINUN IÄSSÄSI on liikuttava, vaikka kuinka tulisi kipuja, koska SINUN IÄSSÄSI on kohta myöhäistä. Kaikelle. Lähdin vastaanotolta varmana siitä, että minun iässäni minä olen jo kainaloita myöten haudassa, eikä ole hauista veltoissa käsivarsissa sen vertaa, että kiskoisin itseni siitä ylös. 

Toinen lääkäri tökki ihmeissään reittäni ja sanoi: "Nyt sinä keskityt rentouttamaan tätä kehoa. Lopetat jumpat ja venyttämisen, tämähän on paniikissa. Onko sulla stressi?" No shit. Päätin uskoa häntä ja pahimmat kivut ja jäykkyys todellakin helpottivat hiljalleen niin, että liikkumishalu alkoi palailla. Tykkäänhän minä liikkua, jollei se vie sänkypotilaaksi. Kävely, vesijuoksu ja metsässä seikkailu pääsivät kavereikseni ja pidän niistä kovasti. En ole tarvinnut enää kipulääkepurkkia, vaikka sitä pelkäsin. 

Mutta ruoka. Ihminen tarvitsee ruokaa. Minun iässäni pitäisi osata jo syödä järkevästi, ainakin enimmäkseen, eihän tässä maassa keneltäkään tietoa kunnon ruuasta puutu, mutta motivaatio ehkä kyllä. Minä voisin laittaa hälytyksen kännykkään kolmen tunnin välein kertomaan, että minun iässäni ihminen laittaa nyt ravintoa suuhun heti. Unohdan nimittäin syödä silloin kun olen kuormittunut. Silti olen ylipainoinen. Eli aineenvaihdunta on hidastunut ja mahaan päätyy aika usein jäätelöä ravinnon sijaan. Kun ei tee mieli, ei jaksa, ei ole muistanut käydä kaupassa. 

Minun iässäni

Aloitan siis paljon kaikkea. Olen ahkera suunnittelija ja tehostan suunnittelua jäätelöllä. Kävellyt olen ihan oikeasti paljon enemmän kuin ennen ja se on kyllä mukavaa äänikirja korvissa. Luulin pitkään käppäileväni noin kolmea kilometriä, mutta se olikin lähemmäs viisi. Mikä ilahduttava kyvyttömyys hahmottaa välimatkoja! Mutta se kävelyhomma on nyt toiminnassa ja voi hyvin. Seuraavaksi ruokahomma ennen kuin olen haudassa. Ferritiinin mittaus, sokeriarvot ja mitä näitä on. 

Ei se oo niin justiinsa, kunhan vähän sinnepäin. Terveisin Tiina, 44 vuotta, joka ei todellakaan ole kuvassa, vaan siinä on joku tuntematon, hyväkuntoinen nainen, joka on muistanut syödä ja välillä olla syömättä. Ja jos hyppäisin noin korkealle, tippuisi kyllä laskeutuessa välilevyt housuihin. Mutta kiva maisema, tuolla rantsulla on varmaan jäätelökiska.