Eläinkylpylä, kuoliovarpaat ja tuhma kisu. Eli tavallinen ilta.

 Iso: — Laita äiskä juutuupista taas viidakon ääniä! Ollaan pimeessä. Mää oon tomaatteja syövä kaikkieläin, joka voi olla mikä vaan eläin se haluaa. Eka mä käyn puskapissalla, mua ei sade haittaa, kun mun punainen turkki on vettähylkivä.

  

Pikku: — Mää oon viidakon nopein seeplakissa, kato, äiti, kato ny, mää vedän pimeystulbot! Et saa mua kiinnii… Ai pelkele, tän tassuun sattu ny, tää menee pesään itkemään ja laulamaan ja sää tuot tälle laastalin ja kellot sadun punatulkuista. Miksi muuten äänet tulee suusta? Mitä jos mää pidän suun kiinni kun puhun? Tuo myös pähkinöitä.

  

Iso: — Äitii! Kisu karkas ulos enkä mää nää sitä missään kun on pimeetä, apua äiti, juokse äkkiä ulos! Pelasta se! Siä sataa!

  

Pikku: — Viidakonjohtaja apua, sulla ei oo kenkiä, juokse se kiinni äkkiä, kisu ei voi kastua kun sillä ei oo takkia, apua äiti, mää en nää sua! Täällä on kylmä! Me kuallaan! 

  

Iso: — Hyvä äiti! Raapiko se sua? Sun varpaat on jäässä, meneeks ne kuolioon? Voiksää sit kävellä? Apua äiti, sun varpaat!

  

Pikku: — Tuhma kisu, ei mennä nakuna ulos! Äiti, määkin tuun kuumaan suihkuun, mää oon vesikäälme, jolle pitää laittaa laatikkoon vettä ja sun pitää haljata tätä, kun tän ihoa kutittaa, mutta jos tän pää kastuu, tää pulee sua. Montako viikkoa on juhannukseen? Et pese mun tukkaa.

  

Iso: — Määkin tuun! Leikitään eläinkylpylää. Mää haluun sen jakkaran, et ota sitä, sää voit olla laatikossa. Äiti, sää sanoit paska!

  

Pikku: — Anna se mulle, se on tän käälmeen luokapöytä! Äitii, tää on mun jakkala! 

  

Iso: — No hyvä on, senkin limapötkö, älä kilju! Äiti, se puree! Au, mä löin pään, se on ton nilviäis-vauvan vika!

  

Pikku: — Tää kuoli.

  

Iso: — Hyvä.

  

Pikku: — Paska.

  

Iso: — Mää syön sut ny. 

Pikku: — Puhu mulle ystävällisemmin.

Iso: — Hyvä on. Aion nyt ystävällisesti syödä sinut ja sitten kiltisti kakata sinut takaisin vesiämpäriin, ole hyvä.